VIDEO: Sympatia ry 10-Vuotis Juhlakonsertin alkutunnelmia Tampere-talolla 2022

Oli ilo olla mukana tukemassa hyvää ❤️
Saimme haastatella upeata tähtikaartia Tampere talolla juuri ennen Sympatia ry:n järjestämää hyvätekeväisyyskonserttia, jossa kerättiin varoja syöpäsairaiden tukemiseksi.
IskelmäTV juontajina Susanna Vase ja Teija Kankaanpää.

Juhlakonsertin Alfatv:lle juonsivat Erja Häkkinen ja J-V Jokinen

Sympatia ry on kerännyt varoja syöpäsairaiden hyväksi jo 10 vuotta.

Sympatia hyväntekeväisyysyhdistys sai alkunsa kesällä 2011 Reijo Ketolan ja Kari Niemisen toimesta. Kari Nieminen sairasti syöpää ja hänen toiveenaan oli tehdä hyvää kiitoksena saamistaan syöpähoidoista. Tarkoituksena oli lähteä keräämään varoja tanssitilaisuuksien, konserttien ja erilaisten tapahtumien tuotoilla.

Yhdistyksen perustamiskokous pidettiin syksyllä 2011 Tuusulassa. Hyväntekeväisyyshanketta oli pistämässä alkuun Reijo Ketolan ja Kari Niemisen lisäksi Jarmo Jylhä, Miia Nieminen, Pekka Nieminen, Kari Ketola ja Matti Painilainen. Yhdistyksen alkupääoman lahjoitti Reijo Ketolan avopuoliso Alice Nieminen, joka menehtyi myös syöpään vuonna 2011.

Sirpa Pajumaki on Sympatia ry nykyinen puheenjohtaja.
Sirpan johdolla saatiin hyväntekeväisyyskonsertti onnistuneesti toteutettua.

Lue lisää Sympatia ry sivulta
https://www.sympatiary.fi

Esiintyjien haastattelu videot:

Anitta Ketola

Kaija Pohjola

Jaska Mäkynen

Janne Tulkki

Saska Helmikallio

Heikki Salo

Tony Montana

Suvi Karjula

Aikakone

Mirka Dojan

Aron